Miksi minä innostuin prosessioikeudesta?
1. Ensimmäinen kosketukseni lainkäyttöön Turun raastuvanoikeuden (nykyisin Varsinais-Suomen käräjäoikeus) toimitilat olivat aina 1990-luvun loppupuolelle asti onnettomat. Ja erityisen surkea tilanne toimitilojen suhteen oli 1970–1980 luvulla, jolloin raastuvanoikeus toimi samassa rakennuksessa kuin Turun kaupunginvaltuusto ja tuomioistuimen käytössä oli käytännössä ainoastaan kolme istuntosalia, odotusaula, järkyttävät yleisökäymälät sekä vähäiset työtilat tuomioistuimen hallintokansliaa varten. Tämän kirjoituksen kannalta keskeisin puute Turun raastuvanoikeuden toimitiloissa ei kuitenkaan liity yleisökäymälöihin vaan siihen, että 1970- tai 1980- luvun tuomioistuimessa työskentelevillä tuomareilla (oikeusneuvosmiehillä) ei ollut raastuvanoikeuden tiloissa omia työhuoneita, vaan tuomarit tekivät työnsä kotona. Minun isäni oli yksi oikeusneuvosmiehistä, mistä syystä hänkin kirjoitti tuomioitaan kotona keittiönpöydän ääressä. Ja juuri kotini keittiössä minäkin sain jo alle kou...