Mikko Vuorenpään Blogi

1) Mistä on kysymys? Rikosprosessilain (ROL) 1 luvun 1 §:n mukaan rikosasiaa ei oteta tuomioistuimessa tutkittavaksi, ellei syytettä rikoksesta ole nostanut se, jolla on siihen lain mukaan oikeus. Suomessa tällainen oikeus on (tiettyjä poikkeustapauksia lukuun ottamatta) syyttäjällä ja asianomistajalla. Heistä syyttäjän syyteoikeus on ensisijainen asianomistajan syyteoikeuden ollessa toissijainen. Tässä erottelussa ensisijaisella syyteoikeudella tarkoitetaan itsenäistä kenenkään toisen henkilön syyteoikeudesta riippumatonta oikeutta nostaa syyte. Asianomistajan toissijaisella syyteoikeudella puolestaan viitataan siihen, että asianomistaja voi käyttää syyteoikeuttaan vasta jonkun toisen tahon tekemän päätöksen jälkeen. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että asianomistaja voi itse nostaa syytteen vasta sen jälkeen, kun syyttäjä on tehnyt asiassa syyttämättäjättämispäätöksen. Syyttäjällä olevasta ensisijaisesta syyteoikeudesta huolimatta hänen syyteoikeuttaan on

Muutama huomio laiminlyönnin rangaistavuudesta Laiminlyönnin rangaistavuus perustuu siihen, että tekijä ei tee tekoa, joka hänen olisi pitänyt tehdä ja jonka hän olisi voinut tehdä. Teon ja laiminlyönnin erottamiskriteereistä ei ole oikeustieteessä saavutettu yksimielisyyttä. Lainkäyttäjän näkökulmasta tämä ei kuitenkaan ole pulmallista, vaan lainkäyttäjälle keskeinen kysymys laiminlyöntirikosten osalta on se, milloin tekijä voidaan asettaa vastuuseen siitä, että hän ei ole tehnyt sitä, mitä hänen odotettiin tekevän . Laiminlyönnin rangaistavuudesta säädetään RL 3:3:ssä seuraavasti: Laiminlyönti on rangaistava, jos rikoksen tunnusmerkistössä niin nimenomaan määrätään. Laiminlyönti on rangaistava myös, jos tekijä on jättänyt estämättä tunnusmerkistön mukaisen seurauksen syntymisen, vaikka hänellä on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen. Tällainen velvollisuus voi perustua: 1) virkaan, toimeen tai asemaan; 2) tekijän ja

Turun hovioikeus on 1.6.2020 antanut asiassa S 18/1932 seuraavan sisältöisen käsittelyratkaisun: HM on liittänyt valituksensa oheen emeritaprofessori Leena Kartion 6.8.2018 päivätyn lausunnon. Vastapuolet ovat vastustaneet lausunnon huomioon ottamista uutena todisteena, koska hyväksyttävää syytä sille, ettei lausuntoa ole esitetty käräjäoikeudessa, ei ole. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentin mukaan valittaja ei saa hovioikeudessa riita-asiassa vedota muihin todisteisiin kuin niihin, jotka on esitelty käräjäoikeudessa, paitsi jos hän saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota todisteeseen käräjäoikeudessa tai että hänellä on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. HM olisi voinut hankkia Kartiolta lausunnon esittääkseen sen jo käräjäoikeudessa. HM ei ole saattanut todennäköiseksi, että hän ei ole voinut vedota lausuntoon käräjäoikeudessa tai että hänellä on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Siten HM:llä ei ole oikeutta vedota Kartion lausuntoon vas