Juhlapuhe. Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen Satakunnan Osasto 75 vuotta.

SUOMALAISEN LAKIMIESYHDISTYKSEN SATAKUNNAN OSASTO 75 VUOTTA

Arvoisat Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen Satakunnan Osaston jäsenet. Hyvät naiset ja miehet.

Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen ollessa erityisesti tieteellinen yhdistys, luulen, että Satakunnan Osaston 75-vuotispäivillä juhlapuhe on soveliasta omistaa tieteelle.

---------

Yleisesti ottaen on hyvin vaikeata tehdä mitään ellei ensin selvitä, miten tulisi toimia. Lausuttu ei tosin päde teknisiin laitteisiin, joiden käyttäminen onnistuu aina ilman käyttöohjeisiin tutustumista, mutta puheiden pitämiseen se kyllä pätee. Erinomainen opas puheiden pitämisestä on ruotsalaisen Göran Häggin teos “Hyvin puhuttu”. Häggin mukaan puheen voi jakaa viiteen osaan: Johdantoon eli exordiumiin, jossa tarkoituksena on kuulijoiden hyvän tahdon voittaminen puolelleen. Tämä voi puolestaan tapahtua joko suorasukaisella asiaan käymisellä taikka vihjailemalla. Itse aion tässä noudattaa ensimmäistä vaihtoehtoa ja vihjailla vasta myöhemmin.

Puheen toisen vaiheen muodostaa kertomus eli narratio. Tässä vaiheessa puhujan pitäisi esitellä asiansa, joka esittely ihannetilanteessa muodostaa kronologisen kertomuksen esimerkiksi siitä, mitä puheen kohteena olevassa asiassa on tähän mennessä ilmennyt. Erinomaista ottaen huomioon, että tässä on kyseessä puhe tieteelle ja aikaa minulle on varattu noin viisitoista minuuttia.

Puheen kolmas vaihe on todistelu eli probatio, jossa puhujan olisi esitettävä väittämä taikka mielipide sekä perustelut oman mielipiteensä tueksi. Todisteluvaihetta puheen rakenteessa seuraa luontevasti  vastatodistelu eli refutatio. Tässä refutatiovaiheessa puhujan pitää puolestaan esittää vastine joko kuvitelluille taikka jo esitetyille vastaväitteille sekä niiden perusteille. Puheen viidentenä ja viimeisenä osana on yleisöystävällisesti puheen lopettaminen eli peroratio, johon täytyy sisältyä kehotus. Kuten todettua nämä syntymäpäiväjuhlat saattavat vähän venähtää, sillä mainitsemani viisitoista minuuttia tuskin riittävät mainittujen viiden vaiheen läpikäymiseen.

Voinen aloittaa suoraan kertomuksesta eli narratiosta sillä luulen, että puheen johdantovaihe on jo jäänyt taakse. Eli kysymys kuuluu nyt mitä tieteessä on tähän mennessä tapahtunut. Käsillä olevan tilaisuuden yleisö sekä juhlittavan yhdistyksen säännöt huomioon ottaen, voitaneen tässä yhteydessä rajoittaa tarkastelu oikeustie­dettä koskevaksi. Ja senkin käsittelyssä tarvitsee hieman hypellä. Etenkin kun ajattelin lähteä liikkeelle aivan alusta eli oikeustieteilijästä nimeltä Q. Mucius Scaevola Pontifex (140-86 ekr.), jota epäiltiin eräässä 2000 luvun alkupuolella ilmestyneessä artikkelissa suorastaan roomalaisen oikeustieteen isäksi.

Q. Mucius oli Rooman vuoden 95 ekr. konsuli, valtiomies, vanharoomalainen sankari, ylipappi sekä tietysti myös lakimies. Aikalaisten kuvaukset hänestä ovat erittäin ylistäviä. Esimerkiksi Cicero, joka oli Q. Muciuksen oppilas luonnehti hänet hyveelliseksi, rehelliseksi ja tahrattomaksi maineeltaan. Lisäksi Q. Mucius  oli älykäs ja viisas, mutta myös oikeudenmukainen, jonka johdosta häntä pidettiin mitä järkevimpänä ja kohtuullisimpana. Edelleen korostettiin sitä, että maine ei ollut ylpistänyt Q. Muciusta vaan hän pysyi aina äärimmäisen vaatimattomana. Määrittelyt vastaavat siten kutakuinkin nykyaikaista käsitystä juristien luonteenpiirteistä.

Roomalaisen oikeustieteen perustajan mainetta Q. Muciukselle on ehdotettu erityisesti siitä syystä, että hänen oletettu olleen se henkilö, joka aloitti pyrkimykset rakentaa roomalaisista oikeusinstituutioista sellainen tieteellinen käsitejärjestelmä, jollaista aristoteelinen filosofia oli pitänyt kaikissa tieteissä tavoiteltavana. Q. Mucius teki siten pohjatyön sille, että tieteellinen käsite- ja argumentaatioanalyysi sai merkittävän aseman konkreettisten oikeuskysymysten ratkaisemiseen tähtäävän, perinteisesti juristeille kuuluneen toiminnan ohella. Kuten olette ehkä jo huomanneetkin, myös tämä puhe on kirjoitettu Q. Muciuksen hengessä eli puhetta voidaan pitää tieteellisenä käsite- ja argumentaatioanalyysinä.

Vaikka roomalaista oikeustiedettä olisi kukaties mahdollista käsitellä pidempäänkin, on tässä vaiheessa kuitenkin suoritettava pieni hyppäys kohti nykyhetkeä. Välistä on valitettavasti pakko jättää muutamia länsimaisen oikeustieteen kehitykseen vaikuttaneita henkilöitä kuten Platon, Aristoteles, Pyhä Tuomas Akvinolainen, Martti Luther sekä Hugo Grotius. Sitä vastoin luontevan jatkeen oikeustieteen oppihistoriassa Q. Muciukselle tarjoaa Turussa tutkimuksiaan tehnyt klassisen luonnonoikeuden puhdasoppinen ja merkittävä edustaja professori Matthias Svederus. Hänen tunnetuin tutkimuksensa, suomenkieliseltä nimeltään “Haikarasta eli vastapalveluksen oikeudesta”, kohdistui perheoikeuden, tarkemmin sanottua elatusvelvollisuuden, alalle. Tutkimuksessaan professori Svederus keskittyi johtamaan vanhempien ja lasten keskinäisen elatusvelvollisuuden perusperiaatteet luonnosta, ja tarkemmin sanottuna siitä, että haikaroiden väitetään erityisen hellästi vaalivan vanhempien ja lasten suhteiden pyhyyttä, nimenomaan siten, että vanhoista ja vaivaisista haikaroista pidetään jälkeläisten toimesta hyvää huolta. Mitään vastaavaa tutkimusta en tiedä sittemmin tehdyn ainakaan suomalaisen yliopistolaitoksen piirissä. Ja tokkopa Satakunnan alueellakaan.

Mutta kuka pääsee oikeustieteen aikajatkumossa jatkamaan vanharoomalaissankari Q. Muciuksen ja haikaraprofessori Matthias Svederusin aloittamaa kunniakasta linjaa, kun etenemme kiivasta vauhtia kohti tätä hetkeä? Turkulaisena siirtyisin tietysti mielelläni yhteen Suomen suurimmista juristeista, eli Matthias Caloniukseen (1738-1817), joka tosin oli maantieteen dosentti, minkä arvon hän puolestaan oli saanut ilman mitään akateemista oppiarvoa. Vai pitäisikö valita Immanuel Kant, joka nykytutkijan oivallisena esikuvana sai väitöskirjansa valmiiksi jo 51 vuotiaana ja joka rikosoikeudessa turvautui talioon eli siihen, että rikoksen­tekijän tulee kärsiä sama paha, kuin minkä hän on oikeudettomasti toiselle tuottanut. Siis: silmä silmästä, hammas hampaasta, se siitä. Todettakoon, että viimeksi mainitun sanonnan alkuperää en ole ymmärtänyt kunnolla ennen mainittuun talio-periaatteeseen tutustumista.

Ehkä tässä vaiheessa on kuitenkin parempi vaihtaa yksittäiset tutkijat merkittäviin oikeudellisiin instituutioihin. Jotta tällöin löytäisimme oivallisen jatkajan Q. Muciuksen ja etenkin haikaraprofessori Svederusin aloittamalle oikeustieteen traditiolle lienee syytä siirtyä suoraan maaliskuun 4. päivään vuonna 1945, jolloin kihlakunnantuomari Helge Tenlén sekä varatuomarit Toivo Sarvilinna ja Veikko Vainio allekirjoittavat Hotelli Satakunnan Kallela-Salissa Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen Satakunnan Osaston perustamiskirjan. Perustamiskokous kutsuttiin koolle oikeusneuvosmies Uuno Salmen johdolla toimivan ryhmän aloitteesta.

Yliopistotutkijaa lämmittää erityisesti huomata, että aivan alkuvuosista asti Satakunnan Osasto on kantanut huolta lakimiesten täydennyskoulutuksesta, mikä ilmenee erinomaisesti toimittaja Vesa Veikkolan kirjoittamasta artikkelista, joka on ilmestynyt Satakunnan Osaston 50-vuotisjuhlakirjassa. Ja prosessioikeuden tutkijaa lämmittää aivan erityisesti huomata, että Satakunnan Osasto on kunnostautunut esitelmien järjestäjänä myös oikeustieteen kuningaslajissa. Esimerkiksi vuoden 1966 maaliskuussa professori (ja sittemmin oikeuskansleri) Jorma S. Aalto piti esitelmän oikeusvoiman negatiivisesta vaikutuksesta rikosprosessissa. Yhtään väheksyttämättä sanottua esitelmää rohkenen lausua, että sanottuun kysymykseen liittyviä ongelmia ei ole vieläkään pystytty ratkaisemaan.

Ja viimeinenkin merkittävä oikeustieteen virstanpylväs, jonka ajattelin ottaa esiin tässä puheeni “kertomus” osassa liittyy Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen Satakunnan Osastoon ja vuoteen 2005, jolloin Satakunnan Osasto julkaisi vallan erinomaisen monografiaksi luokiteltavan esityksen ”Päämieheni on syytön. Jos sitäkään…” Todettakoon, että kirjan ilmestymisen jälkeen valtakunnansyyttäjänvirasto on teettänyt paidan, jonka rintamusta koristaa kirjan otsikko. Minullekin taannoin sanottu paita luovutettiin talousrikossyyttäjien pikkujouluissa, jossa paidan luovuttaneena joulupukkina toimi taannoinen vastaväittäjäni, nykyinen oikeusneuvos Pekka Koponen. Oikeustieteen historian voidaan siten hieman pelkistäen katsoa alkavan roomalaisen oikeustieteen perustajasta Q. Mucius Scaevola Pontifexistä, jatkuvan professori Matthias Svederusilla ja saavuttavan lopullisen huippunsa Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen Satakunnan Osaston julkaisutoiminnassa, jolla on ollut vaikutuksia aina muotiteollisuuteen asti.

Johdannossa esitetyn mukaisesti tässä vaihetta puhetta on esitettävä väite tai mielipide ja lisäksi perustelut sille. Mitä siis väittäisin oikeustieteestä? Oikeustiede on julmaa? Jännittävää? Muuttanut Poriin? Vaiko suorastaan Raumalle?

En kuitenkaan huoli mitään edellisistä, vaan valitsen, hieman erään kirjan nimeä muokaten, väitteekseni sen, että oikeustiede on iloista. Miten sitten perustelisin tämän. Voisin tietenkin lähteä liikkeelle empiriasta ja todeta, että ainakin te oikeustieteen edustajat vaikutatte hyvinkin iloisilta, mutta siitä en kuitenkaan voi olla aivan varma, johtuuko iloisuus tänä iltana oikeustieteen vaikutuksesta vai onko vaikuttavana tekijänä pikemminkin kemiallisiin tieteisiin lukeutuvat tekijät. Ehkä pelkällä empirialla ei näin ollen kokonaan voida perustella esitettyä väitettä, vaan on pyrittävä löytämään lisää todistusaineistoa oikeustieteen iloisuuden tueksi.

Seuraava peruste voisi kuulua siten, että oikeustiede on iloista, koska sen harjoittaminen on niin hauskaa. Etenkin täällä Satakunnassa näin näyttäisi olevan. Tästä minulla on myös omakohtaista kokemusta, joka ei rakennu vain näiden syntymäpäiväjuhlien varaan. Ensinnäkin minulla on asianajajana työskentelevä alunperin porilainen vaimo, jolta myös tämän puheen kirjoittamisessa yritin saada apua kysyen, mikä olisi paras tapa saada osittain myös porilaisista koostuva yleisö nauramaan. Rouvani vastasi välittömästi, että vahingonilolla on Porissa melkoinen viihdearvo. Ja toiseksi mainittakoon, että vuoden 2001 keväällä sain myös työskennellä lyhyen ajan silloisessa Porin käräjäoikeudessa käräjätuomarina Annamaija Juuselan sijaisena. Muistelen Porissa työskentelyäni lämmöllä, mutta tunnustettakoon sekin, että olen hyvin tyytyväinen, että sanotun käräjätuomarina työskentelyn jälkeen minun ei juurikaan ole enää tarvinnut käydä oikeissa töissä.

Vahvin peruste oikeustieteen iloisuudesta on kuitenkin löydettävissä suoraan lainsäädännöstä. Voidaan näet vastaansanomattomasti väittää, että sellainen tiede, jonka tutkimuskohteena on muun muassa rakennuskaaren säännökset sikojen terhometsään päästämisestä, ei voi olla muuta kuin ratkiriemukas. Eikä tätä riemua lainkaan vähennä kauppakaaren aina ajankohtainen kielto, jonka mukaan lainakalua älköön laskettako pahenemaan.

Puheen neljäntenä vaiheena pitäisi nyt seurata refutatio eli vastatodistelu, jossa olisi esitettävä vastine kuvitelluille tai mahdollisesti jo esitetyille vastaperusteille. Koska yhtään nimenomaista väitettä oikeustieteen iloisuutta vastaan ei kuitenkaan ole lausuttu julki ja koska ainakaan itse en pysty tällaisia vastaperusteita edes kuvittelemaan, pelkään pahoin, että minun on kokonaan hypättävä vastatodisteluvaiheen yli ja siirryttävä yleisöystävällisesti suoraan puheen päätökseen eli peroratioon, jossa siis pitäisi esittää kehotus. Tämä ei liene tänä iltana kovinkaan vaikeaa. Kehottaisinkin siis nostamaan maljan Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen Satakunnan Osastolle.

--- ---

Ja näin puheen pitämisen jälkeen voisin vaihtaa roolia juhlapuhujasta Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen Lapin osaston puheenjohtajaksi ja välittää päivänsankarille myös Lapin osaston lämpimät onnittelut