Lisiä oppiin OK 17:36:n tulkinnasta eli siitä, miten paljon asiantuntija saa suullisessa lausunnossaan poiketa kirjallisesta lausumastaan

 

Todistusoikeusuudistuksen yhteydessä asiantuntijatodistelua koskeva normeeraus uudistui perusteellisesti. Yksi uudistus oli, että OK 17:36.1:ssa säädettiin, että asiantuntijan pitää aina antaa kertomuksensa kirjallisesti. Tätä voidaan pitää perusteltuna etenkin siitä syystä, että asiantuntijaan turvautuneen asianosaisen vastapuolen pitää pystyä perusteellisesti pohtimaan, miten hänen pitäisi reagoida asiantuntijatodisteluun. Ja tämä ei onnistu, ellei asianosainen ole pystynyt etukäteen eli ennen pääkäsittelyä perehtymään asiantuntijan antamaan kertomukseen.

 

OK 17:36.2 momentissa puolestaan säädetään niistä edellytyksistä, joiden täyttyessä asiantuntijaa pitää myös kuulla suullisesti käräjäoikeuden pääkäsittelyssä. Sen sijaan laissa, sen esitöissä tai oikeuskirjallisuudessa ei ole ollenkaan arvioitu sitä, miten paljon asiantuntijan suullinen kertomus saa poiketa hänen aiemmin oikeudelle toimittamasta kirjallisesta lausumasta. Muodollisestihan olisi mahdollista lausua olevan jopa niin, että kirjallisen lausunnon vaatimus täyttyisi jo sillä, että asiantuntija on toimittanut oikeudelle ruutupaperin, jossa on muutamalla ranskalaisella viivalla tarkasteltu juttuun liittyviä kokemussääntöjä. Vastapuolen puolustautumismahdollisuudet eivät kuitenkaan toteutuisi erityisen hyvin, jos asiantuntija voisi tällaisen muutaman ranskalaisen viivan mittaisen kirjallisen lausunnon jälkeen antaa useamman tunnin mittaisen suullisen kertomuksen jutun kokemussäännöistä.

 

Itse olen ilman esitöiden tai muunkaan lähteen tukea miettinyt, että suullisessa lausunnossa on voitava lausua kokemussäännöistä laajemmin kuin mitä kirjallisessa lausunnossa on kirjoitettu, mutta raja olisi kuitenkin vedettävä johonkin. Ja soveliaana rajana voisi pitää sitä, että asiantuntija ei suullisessa kuulemisessa saisi arvioida muita kokemussääntöjä kuin niitä, mitä hän on käsitellyt kirjallisessa lausunnossaan.

 

Hyvän ystäväni OTT, hovioikeudenneuvos Timo Saranpään avustuksella löysin yllä sanottuun liittyvän Vaasan hovioikeuden ratkaisun VaaHO:2017:8. Ratkaisussa oli kysymys seuraavasta: (paksunnokset minun)

 

 

”Vastaajat olivat kiinteistön kauppaa koskevassa riidassa käräjäoikeudessa vedonneet asiantuntijan kirjalliseen lausuntoon teemana, mitä olosuhteita on huomioitava, kun arvioidaan sisäilmaongelmia. Hovioikeudessa vastaajat vetosivat samaan lausuntoon ja pyysivät lisäksi, että asiantuntijaa kuullaan henkilökohtaisesti teemana näytteidenottopaikkojen sekä asetuksen 545/2015 mukaisten mikrobilöydösten lääketieteellisen merkityksen keskinäinen suhde, mistä paikoista näytteet on otettava, mitä toimenpiteitä mikrobilöydöt edellyttävät ja miten taloa tulisi korjata.

 

Hovioikeus totesi, että asiantuntijaa kuullaan kokemussäännöistä. Kokemussääntöjä koskevat todistelukeinot ovat prekluusion alaisia. Vastaajat ovat käräjäoikeudessa tyytyneet vetoamaan asiantuntijan kirjalliseen lausuntoon eikä ole ilmennyt sellaisia puutteita tai ristiriitaisuuksia, että asiantuntijaa olisi syytä kuulla henkilökohtaisesti. Siltä osin kuin on vedottu asiantuntijan uusiin todistusteemoihin hovioikeus totesi, että vastaajien olisi jo käräjäoikeusvaiheessa tullut tarkasti kartoittaa todistelu, johon he haluavat vedota.

 

Hovioikeus hylkäsi pyynnön asiantuntijan henkilökohtaisesta kuulemisesta.”

 

Vaikka ratkaisun asiasanojen mukaan siinä olisi kysymys niin sanotusta teemaprekluusiosta, luulen, että tosiasiassa ratkaisussa taitaa olla enemmänkin kyse juuri tämän kirjoituksen aiheena olevasta kysymyksestä eli siitä, miten paljon asiantuntija saa suullisessa kuulemisessa poiketa aiemmin antamastaan kirjallisesta kertomuksestaan. Ja kuten yllä olevan sitaatin paksunnetuista kohdista on pääteltävissä, hovioikeus tulkitsi tätä kysymystä samoin, kuin itsekin olen ollut valmis tulkitsemaan eli siten, että kuultaessa asiantuntijaa suullisesti hän ei saa lausua muista kokemussäännöistä kuin niistä, mitä hän on kirjallisessa lausunnossa tarkastellut.

 

Tällainen tulkinta on etenkin vastapuolen vastakuulusteluoikeuden kannalta erittäin perusteltu.

 

 

Linkki tekstissä käsiteltyyn hovioikeuden ratkaisuun: https://oikeus.fi/hovioikeudet/vaasanhovioikeus/fi/index/hovioikeudenratkaisut/1510754835346.html