Prosessioikeuden perusteeet -kirjani toisen painoksen esipuhe
Kiitos lainsäätäjän ja oikeuslaitoksen erinomaisen aktiivisuuden tämän kirjan ensimmäinen painos on jo aikoja sitten vanhentunut mistä syystä uuden painoksen laatiminen on tullut ajankohtaiseksi. Kirjoitustyön valmistuttua on tullut aika esittää kiitoksia.
Prosessioikeuden professorin tehtävien hoitaminen on erittäin helppoa ja jopa miellyttävää, kun lähimmäksi työparikseni on valikoitunut itseäni pätevämpi kollega. Eikä tämä pätevämmyys edes rajoitu prosessioikeuden osaamiseen, vaan se kattaa useita elämänaloja, kuten hiihdon ja etenkin ATK:n. Minulla ei ole mitään vaikeuksia myöntää, että ilman OTT Jaakko Markuksen apua olisin erittäin suurissa ongelmissa yliopistollisiin tietojärjestelmiin liittyvien, ja muidenkin, työtehtävieni kanssa. Eikä Jaakon apu ole mitenkään rajoittunut prosessioikeuden oppiaineesta huolehtimiseen, vaan tämänkin kirjan kanssa olen saanut luottaa Jaakon asiantuntemukseen. Hän on lukenut suuren osan kirjasta ja esittänyt lukemastaan oivallisia huomioita, joita olen parhaani mukaan koettanut ottaa huomioon. Jaakon hiihtokuntoa en suostu julkisesti vertaamaan omaani.
Hovioikeusmenettely on minulle vähän turhankin eksoottinen oikeudenkäynnin osa-alue. Tästä syystä olen useita kertoja eri viestintävälineitä käyttäen vaivannut hovioikeusmenettelyn laajoihin kaariin ja pienempiin nyansseihin liittyvillä kysymyksillä OTT, hovioikeudenneuvos Timo Saranpäätä. Osa kysymyksistäni on ollut niin alkeellisia, että ne olisivat paremmin sopineet prosessioikeuden tentistä hylätyn arvosanan saaneen opiskelijan kuin prosessioikeuden perusteista kirjaa kirjoittavan prosessioikeuden harrastajan suuhun. Tästä huolimatta Timo on aina (ja päin naamaa nauramatta) jaksanut ohjastaa minua oikealle tielle. Toki kysymykseni ovat osoittaneet siinä määrin huonoa asiaosaamista, että olen antanut Timolle luvan selkäni takana hyväntah- toisesti naureskella niille.
Tämän kirjan ensimmäisen painoksen alkusanoissa kiitin oikeustieteen ylioppilas Kati Kiveä muun muassa kirjan asiahakemiston laati- misesta. Lisäksi toivoin, että tuosta työstä olisi hyötyä Kiven prosessioikeuden opinnoissa. Toiveeni toteutui. Nyt jo asianajajaksi edennyt Kivi sai prosessioikeuden tentistä korkeimman arvosanan. Vaimoani Katia on toki syytä kiittää myös tämän painoksen esipuheessa monestakin syystä, joista vähäisin ei ole se, että hän jälleen kerran on jaksanut katsella minua kirjoitustyön aikana. Se ei välttämättä ole ollut jatkuvaa nautintoa.
Ilman erinomaisia kustannustoimittajia kaikki kirjoittamani kirjat olisivat olleet kieliasultaan kielioppivirheiden riemumarssia. Tästä syystä voin kiittää tässä yhteydessä yleisesti kaikkia kustannustoimittajia, jotka aikojen saatossa ovat saaneet perehtyä suorituksiini. Ja aivan erityisesti kiitän tällä kertaa Harri Korkeamäkeä. Hänen tarkka silmänsä ei ole tällä(kään) kertaa tavoittanut vain liian koukeroisia ilmaisuja, vaan myös kirjan asiasisältöön liittyviä suoranaisia virheitä. Kor- keamäelle osoitettujen kiitosten yhteydessä on erinomainen tilaisuus kiittää myös kirjan kustantajaa Alma Talentia paitsi minulle osoitetusta erinomaisesta kustannustoimittajasta, myös siitä, että otitte kirjan mukaan julkaisuohjelmaanne.
Prosessioikeuden yliopistotutkijalla saattaa usein olla varsin hatarat tiedot siitä, miten ihan oikeassa elämässä asiat oikeudenkäynneissä ratkaistaan. Varsinais-Suomen käräjäoikeuden käräjätuomareista onkin ollut minulle paljon apua, kun he ovat vaivojaan säästelemättä vastailleet kysymyksiini käytännön lainkäyttötoimintaan liittyvistä minulle ongelmallisista asioista. Lisäksi kiitoksen ansaitsee sanotun käräjäoikeuden yhteydessä toimiva Heldtin stipendirahastosäätiö, joka on vuosien kuluessa osoittanut huomattavaa taloudellista tukea Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnalle, eikä ollenkaan vähiten tiedekunnan prosessioikeuden tutkimukselle.
Lapin yliopisto on tarjonnut mitä parhaimman työskentely-ympäristön tutkimuksen tekemiselle, minkä lisäksi työnantajani on tukenut minua monilla muillakin tavoilla kuluneen kirjoitusprojektin aikana.
Turussa 7.5.2023
Mikko Vuorenpää
JK. Kaikille näissä alkusanoissa kiitellyille luonnollisille henkilöille toimitan ensi tilassa pullollisen hyvää konjakkia. Tosin vain sillä edellytyksellä, että he suostuvat nauttimaan kanssani lasillisen toimittamastani pullosta.
Kommentit
Lähetä kommentti